Pentuja
Suunnitteilla pentue alkuvuodelle 2027
Suunnitelmissa on pentue Lotelle (C.I.B.* C.I.E.* FI KVA-VERI POHJ JVA NO JVA FI JVA SE JVA FI MVA SE MVA EE MVA FI JMVA Sanette's Yhden Centtimetrin Charlotte) alkuvuodelle 2027. Urokseksi valikoitui pitkän harkinnan jälkeen Ruotsissa asuva, alun perin Latviasta kotoisin oleva Henry (DK MVA SE MVA DK VMVA Bernadotte Sstraumes Chocolate). Alla esittelyt molemmista vanhemmista.
Pennut syntyvät ja kasvavat Eevan luona Helsingissä. Odotamme Lotelle juoksuja vielä loppuvuoden 2026 aikana, ja mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, pennut ovat luovutuksessa keväällä 2027.
Mikäli olet kiinnostunut Loten pennusta, ota yhteyttä sähköpostitse centtimetrin@gmail.com ja kerro tarkemmin, millainen koti pennulle olisi tarjolla.
Tällä hetkellä otamme pentukyselyjä vastaan ainoastaan perheiltä, jotka ovat kiinnostuneita rodunomaisista harrastuksista (VERI/MEJÄ) ja sitoutuvat teettämään pennulleen viralliset terveystutkimukset (selkä, kyynärät, lonkat, silmät, polvet ja sydän). Kun astutus on onnistunut ja pennut ovat syntyneet, voimme arvioida tilannetta uudelleen myös muiden kiinnostuneiden osalta. Geenitestien perusteella tiedämme, että kaikkien pentujen väriksi tulee musta punaisin merkein, vaikka isä onkin ruskea keltaisin merkein. Mikäli emme ole vastanneet pentukyselyysi etkä täytä edellä mainittuja kriteereitä, voit ottaa uudelleen yhteyttä pentujen synnyttyä, mikäli pentu kiinnostaa edelleen.
Tällä hetkellä N/CDDY-geenitestituloksen omaavista narttupennuista kiinnostuneita on jo ilmoittautunut jonoon niin paljon, että toivon narttupentua harkitsevien olevan valmiita ottamaan tarvittaessa myös CDDY/CDDY-geenitestituloksen saaneen pennun tai suhtautuvan joustavasti pennun sukupuoleen (teoreettisesti pennuista puolet tulee olemaan geenitestistatukseltaan N/CDDY ja puolet CDDY/CDDY, mutta vaihtelua voi tietenkin esiintyä paljonkin eri pentueiden välillä).
Mahdolliset pennut geenitestataan heti 3–4 viikon iässä. Lopulliset kotivalinnat tehdään vasta geenitestitulosten valmistuttua. Tavoitteenamme on myydä N/CDDY-geenitestituloksen saavat pennut ensisijaisesti koteihin, joissa niiden jalostuskäyttö olisi tulevaisuudessa tarvittaessa mahdollista rodun selkäterveystilanteen parantamiseksi.
Lotte
Lotte on reilu 4-vuotias, luonteeltaan vilkas, ihmisystävällinen, avoin, puuhakas, leikkisä ja utelias narttu. Loten kanssa harrastetaan aktiivisesti näyttelyitä, jäljestystä (MEJÄ) sekä vesiriistakokeita (VERI).
Lotte on luonnetestattu heti 2-vuotiaana, ja se sai testistä +140 pistettä. Lotte on todettu laukausvarmaksi ja luonnetestin mukaan se on muun muassa hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin ja vilkas.
Lotte on myös jalostustarkastettu hyväksytysti 17 kuukauden iässä. Jalostustarkastuksessa sitä on kuvailtu iloisesti ja touhukkaasti käyttäytyväksi sekä luonteeltaan avoimeksi ja ystävälliseksi. Lotten viralliseksi painoksi mitattiin jalostustarkastuksessa 10,0 kg, eli se on hieman keskimääräistä normaalikokoista mäyräkoiranarttua kookkaampi.
Pyrimme vielä mahdollisuuksien mukaan suorittamaan Lotelle käyttäytymisen jalostustarkastuksen ennen seuraavien juoksujen alkamista, sillä olemme ilmottautuneet 29.11. järjestettävään ensimmäiseen mäyräkoirien käyttäytymisen jalostustarkastukseen, mutta vahvistusta testauspaikasta emme ole vielä saaneet.
Lotte on saavuttanut näyttelyistä kansainvälisen näyttelyvalion (C.I.E.) ja kansainvälisen muotovalion (C.I.B.) arvot, kolmen maan muotovalion arvot sekä Suomen juniorimuotovalion arvon. Näiden lisäksi Lotella on kaksi NORD-sertiä sekä muun muassa RYP-2-sijoitus.
MEJÄssä Lotte on Pohjoismaiden jälkivalio (POHJ JVA), eli sillä on Suomen, Ruotsin ja Norjan jälkivalion arvot. Tanskan jälkivalion arvoa pyrimme tavoittelemaan ensi kesänä pentuprojektin jälkeen.
Vesiriistakokeissa Lotte valioitui 3-vuotiaana ja ensimmäiset tulokset vesiriistakokeista Lotte on saanut jo 2-vuotiaana. Lisäksi Lotte on voittanut Helsingin seudun piirinmestaruuden kesällä 2025.
Lotte on selkäkuvattu tuloksin K1, VA0, SP0 ja LTV1 ja Loten selkäindeksi on tällä hetkellä 109. Kyynärät (INC) on kuvattu tuloksella 0/0 ja lonkat tuloksella B/A. Silmät, polvet ja sydän tutkittiin terveiksi lokakuussa 2025. Lotesta on otettu myös virallinen MyDogDNA-geenitesti, jonka perusteella se ei ole kantaja muille rodulle tyypillisille perinnöllisille sairauksille kuin välilevytyrälle (CDDY/CDDY).
Lotten molemmat vanhemmat on selkäkuvattu, ja niiden selkätulokset ovat K1 ja K2. Lotten pentuesisaruksia ei valitettavasti ole selkäkuvattu eikä muutenkaan virallisesti terveystutkittu.
Lotella on seitsemän pentuesisarusta, joista kaksi on narttuja ja viisi uroksia. Yhdeltä uroksista on leikattu piilokives, ja yhdellä on ollut nuorempana allergia- tai atopia-tyyppistä oireilua. Yhdellä Lotten pentuesisaruksella on myös hammaspuutos yläetuhampaissa. Lotella itsellään ei ole esiintynyt minkäänlaisia allergia-, tassu-, korva- tai iho-oireita. Se palkkaantuu hyvin ruoalla, eikä sillä ole havaittu herkkävatsaisuutta.
Lotella on normaali purenta, mutta kaksi poskihammasta on jouduttu poistamaan 4-vuotiaana lohkeamien vuoksi. Samassa yhteydessä hammasrivistön takaa löytyi myös yksi ylimääräinen hammas. Sen ahtaan sijainnin vuoksi hampaaseen oli jo alkanut kehittyä parodontiitti, joten myös tämä hammas poistettiin.
Tuleville pennuille suosittelen ensimmäistä hammastarkastusta jo 2-vuotiaana, sillä ylimääräiset hampaat voivat olla jossain määrin perinnöllisiä ja aiheuttaa ongelmia ahtaan sijaintinsa vuoksi.
Hampaita lukuun ottamatta Lotte ei ole nelivuotiaaksi mennessä tarvinnut eläinlääkärin hoitoa. Eläinlääkärikäynnit ovat rajoittuneet virallisiin terveystutkimuksiin, rokotuksiin ja ulkomaanmatkoja varten tehtyihin ekinokokkimadotuksiin.
Lotte on asunut kaupungissa ongelmitta sekä kerros- että rivitalossa neljän koiran laumassa. Sillä on jonkin verran vahtimistaipumusta: se haukkuu ovikellon soidessa ja vahtii mielellään myös omaa pihaa. Muuten sen äänenkäyttö on mäyräkoiraksi suhteellisen hillittyä.
Lotten kanssa on matkustettu paljon sekä kotimaassa että ulkomailla. Auto, juna, laiva, metro, ratikka ja bussi ovat kaikki tuttuja kulkuvälineitä. Lotte on myös majoittunut sujuvasti useissa hotelleissa ja erilaisissa loma-asunnoissa.
Lotella ei ole koskaan ilmennyt eroahdistustaipumusta, ja se on viihtynyt hyvin myös hoitopaikassaan, jossa on useita lapsia ja muita koiria. Sillä ei ole havaittu alusta-arkuutta tai korkeanpaikankammoa, ja se kulkee reippaasti kauppakeskuksissa, portaissa ja hisseissä. Kaikki käsittelytoimenpiteet, kuten kynsien leikkaaminen, hampaiden harjaaminen ja peseminen, ovat aina sujuneet Lotten kanssa ongelmitta.
Lottea ei ole käytetty käytännön metsästyksessä, mutta se on ollut jo luovutusikäisestä lähtien hyvin kiinnostunut riistasta. Luonnollisesti se kiihtyy ja innostuu kovasti nähdessään riistaa – tai vaikkapa naapurin kissan. Riistavietittömiä pentuja ei siis Lotelle varmasti ole tulossa.
Lotte on hyvin innokas uimari ja noutaja, ja se käyttää mielellään nenäänsä. Sillä on ollut jo luovutusikäisestä lähtien erinomainen, tiukka kanto-ote riistaan, mikä on vesiriistatyöskentelyssä tärkeä ominaisuus. Ainoan karkureissunsakin Lotte on tehnyt uimalla sorsien perässä järven ympäri.
Lotte lähtee mielellään pitkille lenkeille säästä riippumatta ja kaipaa paljon aktiviteettia päiviinsä, mutta rahoittuu kuitenkin hyvin myös kotioloissa lepäämään.
Henry
Henry on pian 11-vuotias, alun perin Latviasta kotoisin oleva mäyräkoiraherra, joka asuu nykyisin Länsi-Göötanmaan läänissä Ruotsissa.
Henryn kanssa on harrastettu pääasiassa näyttelyitä, joissa se on menestynyt erinomaisesti. Henry on saavuttanut muun muassa Ruotsin ja Tanskan muotovalion arvot sekä Tanskan veteraanimuotovalion arvon. Lisäksi se on yhtä veteraanisertiä vaille Ruotsin veteraanimuotovalio.
Henry on osallistunut myös kolmeen MEJÄ-kokeeseen Ruotsissa. Se on suorittanut hyväksytysti alokasluokan jäljen ja saavuttanut kahdesti avoimessa luokassa ensimmäisen palkinnon. Näin ollen Henryltä puuttuu enää yksi avoimen luokan ykköstulos Ruotsin jälkivalion arvosta. Omistajansa kiireiden vuoksi viimeinen koe on toistaiseksi jäänyt odottamaan, mutta tavoitteena on päästä kokeeseen vielä loppuvuoden aikana.
Viime vuonna Henry suoritti hyväksytysti myös luolakoirien taipumuskokeen (grytkaraktärsprov) Ruotsissa.
Henry on hyvin innokas uimari, ja sen kanssa on päästy kokeilemaan myös vesiriistatyöskentelyä (VERI) Ruotsissa Suomen mallin mukaisesti. Valitettavasti VERI ei ainakaan toistaiseksi ole Ruotsissa virallinen koemuoto, joten Henryltä ei ole tästä lajista koetuloksia.
Molempien vanhempien uinti-innokkuus antaa kuitenkin hyvät lähtökohdat myös vesiriistatyöskentelyyn. Koska uintihalukkuuden on tutkimuksissa todettu olevan vahvasti perinnöllinen ominaisuus, odotamme pentueelta potentiaalia myös VERI-harrastukseen.
Henry on selkäkuvattu tuloksella K0, ja sen geenitestitulos on N/CDDY. Henry on silmätarkastettu lokakuussa 2019, eikä tutkimuksessa todettu perinnöllisiä silmäsairauksia. Lähes 11-vuotiaana sen silmissä ei edelleenkään ole havaittu ongelmia.
Henryllä on normaali purenta ja kaikki hampaat yhtä tapaturmaisesti katkennutta ja poistettua yläetuhammasta lukuun ottamatta. Sillä ei ole todettu parodontiittia tai muitakaan hammassairauksia. Näin hyvä hampaiden kunto on jo lähes 11-vuotiaalla mäyräkoiralla erityisen ilahduttavaa, ja se onkin yksi syy, miksi päädyimme lopulta Henryyn.
Henryllä ei ole esiintynyt minkäänlaisia allergia- tai atopiaoireita. Se on kaikkiruokainen ja motivoituu helposti ruoasta. Henryn omistaja työskentelee itse pieneläinklinikalla, joten Henryn terveydentilaa on vuosien aikana ollut varmasti keskimääräistä paremmassa tarkkailussa kuin mäyräkoirilla keskimäärin.
Lokakuussa 2026 hammaskivenpoiston yhteydessä Henryn sydämestä kuului anestesian aikana lievä sivuääni. Tämän vuoksi Henrylle tehtiin sydämen ultraäänitutkimus samassa kuussa. Tutkimuksessa todettiin hyvin vähäistä ikään liittyvää läppävuotoa, joka oli niin vähäistä, ettei sitä pystytty luotettavasti mittaamaan. Sydänultrassa ei todettu viitteitä perinnöllisestä sydänsairaudesta. Henry painaa noin 11 kg.
Henry asuu maaseudulla omakotitalossa lapsiperheessä kahden muun uroskoiran kanssa. Perheeseen kuuluu 2-vuotias rhodesiankoira sekä alle vuoden ikäinen Henryn oma urospentu. Aiemmin Henry on asunut jo edesmenneiden, iäkkäämpien mäyräkoiraurosten seurana.
Henryllä ei ole esiintynyt minkäänlaista urosaggressiivisuutta muita uroskoiria kohtaan.
Koirien ja lasten lisäksi Henryn kotona asuu kissoja, ankkoja, kanoja ja kaneja. Henry suhtautuu perheen muihin eläimiin melko rauhallisesti. Se ei siis vaikuta kiihtyvän muista eläimistä yhtä voimakkaasti kuin Lotte, ja toivommekin tämän ominaisuuden tasapainottavan vanhempien eroja myös jälkeläisten luonteessa.
Henry on tottunut Lottea rauhallisempaan elämäntapaan, mutta on edelleen lähes 11-vuotiaana erittäin innokkaasti lähdössä mukaan erilaisiin harrastuksiin.
Henryllä on jo useampia pentueita Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Sen aiemmat jälkeläiset ovat menestyneet sekä näyttelyissä että MEJÄ-kokeissa.
Olemme itse käyneet tutustumassa Henryyn sen kotona Ruotsissa jo ennen suunniteltua astutusta. Olemme nähneet myös, kuinka Henry käyttäytyy näyttelypaikalla. Halusimme näin varmistua mahdollisimman hyvin sen luonteesta ja muista ominaisuuksista, jotta voimme kertoa Henrystä mahdollisimman kattavasti myös tulevista pennuista kiinnostuneille.
Henryn kuvat: Klara Preiz
Pentua harkitsevalle
Pennut lähtevät meiltä aikaisintaan 7 viikon ikäisinä, useaan kertaan madotettuina, sirutettuina sekä rekisteröityinä pentupaketin kera. Käytämme Suomen Kennelliiton myyntisopimusta ja noudatamme Suomen Kennelliiton sääntöjä myydessämme pennut uusiin koteihin.
Otamme pennuista alustavia varauksia vastaan kun yhdistelmä ja astutusajankohta ovat tarkentuneet, mutta lopulliset kodit päätämme vasta pentujen synnyttyä. Lopulliset valinnat mikä pentu menee mihinkin kotiin teemme noin 6 viikon iässä eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen. Lähtökohtaisesti kasvattaja päättää pennuille sopivat kodit, mutta toiveita saa esittää. Toivomme pennunostajien tulevan katsomaan pentuja ennen luovutusta ainakin kerran ja mielellään tutustumaan koiriimme myös jo ennen pentujen syntymää.
.
Pennut tulevat syömään meillä sekä raakaruokaa että kuivamuonaa. Mikäli tuleva perhe haluaa jatkaa raakaruokintaa luovutuksen jälkeen, pyrimme tukemaan siinä omien taitojemme sekä osaamisemme mukaan.
Emme varaa pentuja värin perusteella, vaan pyrimme löytämään pennuille sopivat kodit ennemminkin pennun luonteen ja tulevan kodin harrastusmahdollisuuksien mukaan. Huomioithan, että tavoitteenamme on kasvattaa mäyräkoiria mahdollisimman monipuoliseen harrastus- ja/tai metsästyskäyttöön, joten pentumme eivät ole erityisen rauhallisia tai riistavietittömiä rotu huomioon ottaen.
Etusijalla pentua varatessa ovat harrastuksista sekä metsästyksestä kiinnostuneet kodit. Pyrimme auttamaan ja kannustamaan harrastuksissa omien mahdollisuuksiemme ja kotien omien kiinnostusten mukaisesti. Toivomme kaikkien pennunostajien olevan valmiita luonnetestaamaan ja terveystutkimaan koiransa aikuisena mahdollisimman kattavasti Kennelliiton virallisten terveystutkimusten avulla.
Toivomme, ettei yhteydenpito lopu pennun luovutukseen, vaan haluamme kuulla pentujen kuulumisia myös jatkossakin.
Pentuja emme myy häkki- tai ulkokoiriksi. Lyhytkarvaisen mäyräkoiran karvanlaatu sekä matala maavara altistavat koiran helposti kylmälle, eikä rotu mielestämme sovi varsinkaan talvella ulkona tarhassa pidettäväksi. Huomaathan myös, että eläinsuojelulaki kieltää koiran häkittämisen sisätiloissa.
